Tervetuloa!

Lemin musiikkijuhlat
- Parasta kaikesta!
28. - 31.7.2011

Lemin musiikkijuhlat Facebookissa

Lemi

Lemi on perinteikäs maalaispitäjä noin 20 kilometriä Lappeenrannasta luoteeseen.

Paikkakunta tunnetaan mm. neliäänisestä virsilauluperinteestä, Lemin punanen -nimisestä perunalajikkeesta, lampaasta valmistetusta särä-perinneruoasta sekä Lemin musiikkijuhlista.

Share |

Tuula Hällström

Diplomipianisti

tuula_hllstrm_netti.jpeg

Diplomipianisti Tuula Hällström on erikoistunut liediin ja kamarimusiikkiin. Hän konsertoi aktiivisesti useiden eri laulajien kanssa ja on haluttu pianisti laulukilpailuissa, ooppera-produktioissa ja laulun mestarikursseilla.

Hällström voitti Pieksämäellä järjestettävän, Suomen ainoan lied-pianistikilpailun kesällä 1999. Viulisti Anna Kahanpään kanssa hän voitti kamarimusiikkikilpailu Juvenalian vuonna 1995 ja selviytyi Kuhmon kansainvälisen duokilpailun finaaliin vuonna 1998. Soolopianistina hän on saavuttanut toisen sijan Ilmari Hannikainen -pianokilpailussa vuonna 1996, ja hänet palkittiin myös Helmi Vesa -kilpailussa tammikuussa 1999.

Opintonsa Hällström aloitti Länsi-Helsingin Musiikkiopistossa opettajanaan mm. Collin Hansen, jonka kanssa yhteistyö jatkui myös Sibelius-Akatemiassa. Keväällä 2003 hän suoritti pianodiplominsa erinomaisin arvosanoin opettajanaan professori Erik T. Tawaststjerna.

Mestarikursseilla Hällströmin opettajina ovat olleet mm. Konstantin Bogino ja Ralf Gothóni, ja lied-musiikkia hän on opiskellut Collin Hansenin lisäksi mm. Gustav Djupsjöbackan, Ilmo Rannan ja Eero Heinosen johdolla.

Tuula Hällström on esiintynyt Suomessa mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, Espoon Urkuyössä ja Aariassa, Mäntän Musiikkijuhlilla, Kangasniemen Musiikkiviikoilla, Tuusulanjärven Kamarimusiikissa ja Naantalin Musiikkijuhlilla. Muista maista mainittakoon Ruotsi, Viro, Puola, Britannia, Unkari, Japani ja USA.