Seeli Toivio, Jussi Makkonen ja
Matti Makkonen
Sellotrio
Seeli Toivio on esiintynyt kamarimuusikkona ja solistina kotimaan lisäksi useassa Euroopan maassa sekä USA:ssa, Japanissa ja Etelä-Afrikassa. Seeli Toivio on tehnyt lukuisia radio- ja TV-nauhoituksia mm. Suomen Yleisradiolle, Englannissa BBC:lle ja Belgiassa KLARAlle.
Toivion ohjelmistoon kuuluu teoksia barokista nykypäivään; erityisen mielellään hän esittää romanttista ja virtuoosista musiikkia 1800-luvulta.Seeli Toivio opiskeli sellonoittoa mm. Budapestin Liszt-Akatemiassa, Lontoon Royal Academy of Music´ssa ja Sibelius-Akatemiassa.
Hän valmistui musiikin tohtoriksi Sibelius-Akatemiasta vuonna 2009 aiheenaan sellonsoiton vasemman käden tekniikan kehitys 1700-luvulta sekä oman vasemman käden tekniikan esittely Seeli Toivio hyödyntää omaa tekniikkaansa erityisesti virtuoositeosten soitossa.
Jussi Makkonen valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2005. Hän edusti Suomea Eurovision nuorten solistien kilpailussa Lissabonissa vuonna 1996 ja on esiintynyt siitä lähtien eri puolilla maailmaa.
Lukuisat konserttikiertueet Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa sekä esiintymiset EBU:n, BBC:n, YLE:n, Romanian, Indonesian, Filippiinien, Vietnamin ja USA:n radio- ja tv-ohjelmissa ovat tehneet hänet tunnetuksi myös Suomen rajojen ulkopuolella. Jussi Makkonen soittaa Suomen Kulttuurirahaston ja Wihurin rahaston lahjoittamalla sellolla.
Matti Makkonen on valmistunut sellonsoiton sekä säveltapailun ja musiikinteorian opettajaksi Kuopion konservatoriosta, jossa hän opiskeli sellonsoittoa mm. Timo Törmän johdolla sekä sävellystä mm. Pekka Kostiaisen ja Sakari Monosen johdolla.
Lisäksi hän on opiskellut mm. Jyväskylän yliopistossa pääaineenaan musiikkitiede sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulussa kuoron- ja orkesterinjohdon erikoistumisopintoja Rita Varosen ja Jorma Panulan johdolla.
Nova Records Oy:n toimitusjohtajana toimiva Matti Makkonen on työskennellyt mm. Savonlinnan Musiikkiakatemian toiminnanjohtajana, Etelä-Savon säveltaiteen läänintaiteilijana, opettajana Kuopion ja Keski-Suomen konservatorioissa sekä säveltäjänä, -sovittajana, -kapellimestarina ja -tuottajana. Hän on esiintynyt sellistinä ja kapellimestarina kotimaan lisäksi eri puolilla Eurooppaa sekä Japanissa.
Makkonen on säveltänyt mm. vokaali-, kamari- ja näyttämömusiikkia ja vastaa mm. seuraavien äänitteiden sovituksista: Laura Pyrrön "Jos olet mun!" -Merikanto albumi, Esa Ruuttusen "Matkavirsiä" -albumi ja Johanna Rusanen-Kartanon "Yö meren rannalla" -albumi. |